Mitä asiakkaamme
meistä sanovat?
“Yhteistyö Virnan kanssa on sujunut helposti ja mutkattomasti! Ruuat ovat olleet erinomaisia ja maistuneet tiimille hyvin. Myös erikoisruokavaliot on otettu hyvin huomioon. Lisäksi Virnan henkilökunnan kanssa on ollut ilo työskennellä. He ratkaisevat mahdolliset haasteet sujuvasti ja löytävät tapoja ilahduttaa asiakkaita.“
Maija Muntila
Head of People
Slush
”Tutustuimme Virna Cateringiin kun koronan jälkeisen etätyön jälkeen piti saada porukka takaisin toimistolle. Kuukausittainen yhteinen huippulounas oli hyvä porkkana. Työyhteisömme on tarkka toimistaan kautta linjan ja Virnan tarjoama lounas toimii meidän laatuvaatimuksiin. Tarjoiluissa on aina erinomainen laatu, ruoka on hyvää, monipuolista ja terveellistä. Palvelukonsepti on loistava ja kommunikaatio sujuu hyvin vastavuoroisesti.”
Markku Kaijala
Toimitusjohtaja
Pro Source
”Sain suosituksen (Virna Catering) toiselta kokilta joka ei itse päässyt perinteistä rapujuhlaillallista loihtimaan kolme vuotta sitten. Olen todella iloinen siitä että sain yhteyden Virveen, koska hän on hoitanut kokonaisuuden ja tarjoilut kahdessa rapujuhlassa niin mahtavasti että toivottavasti saan varattua hänet heti kun tämän vuoden rapujuhlan ajankohta on päätetty. Virven kanssa on ollut ilo suunnitella juhlan ateriakokonaisuutta ja jaamme rakkauden suomalaisiin raaka-aineisiin sekä itse alusta asti tehtyihin herkkuihin kuten ihanaan kirsikkahilloon joka maistui niin hyvältä Virven tuomien kotimaisten juustojen kanssa. Suosittelen Virveä ja Virna Cateringiä lämpimästi.”
Sari
”Meidän grillijuhlat ”back to life after korona” onnistui loistavasti Virven hyvien grilliruokia nauttiessa yhdessä ystävien ja yhteistyökumppaneiden kanssa Suomen ihanassa saaristossa. Virve hoiti kaiken sujuvasti, toi kaikki tarvittavat tykötarpeet paikan päälle ja osoitti loistavaa grillaustaitoa meidän Weberillä. Koko kolmen lajin ruokailu onnistui grillillä jälkiruoka mukaan lukien ja kaikille sopivat ruuat myös ruokarajoituksia huomioiden. Opimme siinä sivussa myös uutta grillaukseen liittyvää. Ja herkullista oli! Sitä kaunista kesäpäivää emme unohda ja mietimme jo seuraava tilaisuutta, ja tietenkin Virve grillimestarina.
Virve visade fantastisk grillnings-skicklighet på vår grillfest i skärgården. En tre-rätters middag trollade hon fram i en handvändning med beaktande även vegetarisk grill-mat och tom. efterrätten gjorde Virve på grillen. Även vi lärde oss en hel del om hur mångsidig en grill kan vara! Det är klart vem som är vår grillmästare på vår följande barbecue, Virve förstås!!
Toivottavasti nähdään vielä ruuan merkeissä 🙂 ”
Elisabeth Kajander
Barösund
”Virve on luottokeitraaja jo vuodesta 2010, häistä yrityksen asiakastapahtumiin kaikki on aina sujunut mahtavasti ja asiakkaan toiveita kuunnellen. Erityisruokavaliot osataan huomioida mallikkaasti ja vegaaniset ja gluteenittomatkin safkat ovat aina keränneet kehuja syöjiltä! Suosittelen vilpittömästi!”
Mareena Vainio
Villi Vanilja
”Viime kevään henkilökunnan virkistyspäivät kruunasivat Virna Cateringin loistava palvelu ja ruoka. Kaikki toiveemme oli upeasti huomioitu. Virvelle lämmin kiitos viikonlopun tarjoiluista.”
Tuija Käppi
Raval Helsinki Oy
”Rennolla otteella aina maukasta ruokaa ja niin nättiä. Joustavuudesta hektisissä tilanteissa iso plussa. Vahva suositus.”
Mikko Paakkunainen
Fixcom Oy
“Virna Cateringin kanssa yhteistyö on sujuvaa. Heiltä saa aina hyvää palvelua ja yhteydenpito sujuu erinomaisesti. Olemme tilanneet Virna Cateringin kautta pitopalvelun useaan otteeseen firman juhliin sekä tilanneet henkilöstöllemme ruokakoreja lahjaksi. Ruoka on joka kerta ollut erinomaista, ja he ovat kuunnelleet toiveitamme ruuan suhteen. Kaikki toiveemme tarjoiluista ovat aina toteutuneet. Minä sekä henkilöstömme olemme aina olleet tyytyväisiä ruuan makuun ja laatuun kokonaisuudessaan. Erityisesti haluan kiittää Virveä hyvästä asiakaspalvelusta näiden vuosien aikana, lämpimästi suosittelen.”
Christina Keronen
Sparta Consulting Oy
”Halusimme järjestää hääjuhliimme maistuvan ja juhlavan vegaanisen häämenun. Virna Catering hoiti todella hienosti kaiken. Saimme hyviä ehdotuksia, joita pääsimme maistelemaan ja valikoimaan niistä meille sopivan kokonaisuuden. Häävieraat vauvasta vaariin tykkäsivät menusta. Se oli omaperäinen, mutta ei liian eksoottinen. Ja sekasyöjillekin maistui erittäin hyvin. Esillepano oli näyttävä ja Virnan henkilökunta ystävällistä ja aina valmis auttamaan.”
Donata & Joel
Espoo 2022